Mehiläispesän vuosi

Jos mehiläisten annettaisiin olla itsekseen ja unohdettaisiin hoitajan vaikutus mehiläispesän toimintaan, mehiläiset toimisivat suunnilleen seuraavasti:

Talvi:

Mehiläiset talvehtivat pesässään tiiviissä talvipallossa, jonka kokoa muuttamalla ja siipilihaksiaan värisyttämällä, ne pitävät itsensä lämpimänä ja hengissä kevääseen. Pallo on sitä tiiviimpi ja pienempi, mitä kylmempää on. Pallon keskellä on aina noin +20 astetta lämmintä, mutta pallon ulkopuolella pesän nurkissa voi olla jopa pakkasta. Nurkkiin kertyy monesti myös kuuraa ja jäätä mehiläisistä irtoavasta kosteudesta.

Talvella mehiläiset syövät kesällä keräämäänsä hunajaa muuttaakseen sen lämmöksi. Ruokaa kuluu hyvin vähän, koska pesän toiminnot ovat säästöliekillä. Tästä säästelystä johtuen yksittäisen mehiläisen ikä on talvella jopa yli 6 kuukautta, kun kesän tiimellyksessä loppuun kuluminen tapahtuu jo neljässä viikossa.

Kevät:

Päivän pidetessä ja lämmön noustessa pesä saattaa alkaa hyvin pienen sikiöinnin, eli uusien mehiläisten kasvatuksen jo helmikuulla. Ulospäin tämä ei juuri näy, mutta talvipallon keskellä lämpö nousee 35 asteeseen ja ruuan kulutus kasvaa.

Maalis-huhtikuulla, kun ilman lämpötila nousee lähelle kymmentä astetta, tapahtuu puhdistuslento. Se on tapahtuma, jossa kaikki pesän mehiläiset käyvät ulkona tekemässä pienen lentolenkin ja ulostamassa. Koko talven hitaasti syötyään ja pesää lämmitettyään on mehiläisten suoli täyttynyt ja usein puhdistuslento on pakko tehdä vähän liiankin viileällä säällä, eikä miehistötappioilta koskaan täysin selvitä. Onnistuttiin niin tai näin, on hanki ruskeanaan pieniä haisevia pisteitä tai viiruja. Pyykkinaru ei tällöin saa sijaita pesien läheisyydessä. Hangella voi olla myös sadoittain kuolleita mehiläisiä.

Puhdistuslennon jälkeen pesän aktiviteetti kasvaa ja ruuan kulutus nousee. Emo alkaa munia ahkerammin ja pesän syksyiset siitepölyvarat hupenevat.

Heti kun mahdollista mehiläiset hakevat siitepölyä, joka on niiden valkuaislähde eli lihasten raaka-aine, voidakseen kasvattaa uusia työläisiä vanhentuneen väen korvaajaksi. Ensimmäinen siitepölyn lähde on leppä, mutta kunnolla ruokaa saadaan vasta pajun kukkiessa yleensä vapusta alkaen. Lämpimillä säillä pesää myös siivotaan ahkerasti talven roskista.

Pajun kukkiessa ruokaa on yllin kyllin ja sikiöintiä lisätään niin paljon, kuin väkimäärä voi pitää lämpimänä. Emo saattaa jo munia johonkin kuhnurikennoonkin. Kuhnurisikiöt kasvavat samanlaisessa kuusikulmaisessa kennossa, kuin työläiset, mutta kenno on hieman suurempi.

Työläisen kehitys munasta aikuiseksi kestää 21 päivää, joten kolme viikkoa pajunkukinnan jälkeen alkaa uutta väkeä syntyä kiihtyvällä vauhdilla.

Parveiluaika:

Koska pesä on yhteiskunta, ei pelkkä uusien mehiläisten syntyminen riitä lisääntymiseen, vaan tarvitaan uusia yhteiskuntia. Luonnossa tämä tapahtuu parveilemalla.

Kun pesä on kesäkuussa kasvanut riittävän suureksi ja vahvaksi, sille iskee lisääntymisvietti, kuten kaikille luonnon eläville. Ne rakentavat emokennokuppeja (emokennon alkuja), joihin emo munii. Emo eli kuningatar kasvaa alassuin olevassa kennossa, jonka ulkonäkö ja malli poikkeaa normaalikennoista selvästi. Emon kehitys munasta aikuiseksi kestää 16 päivää.

Ennen uusien emojen syntymää osa pesän mehiläisistä lähtee vanhan emon kanssa perustamaan uutta pesää. Ne lähtevät pesästä valtavalla ryöpyllä ja kokoontuvat ensin pesän lähelle, johonkin oksaan. Siinä ne tarkistavat, että emo on mukana. Jotkut mehiläiset ovat valmiiksi saattaneet löytää uuden pesäpaikan tai sitten paikkaa lähdetään etsimään. Joka tapauksessa puolentunnin sisään (tai joskus paljon hitaammin) parvi vaihtaa paikkaa eli häipyy mehiläispilvenä horisonttiin ja lopulta asettuu johonkin uuteen koloon pesää rakentamaan. (Mehiläishoitaja pyrkii estämään parveilun tai viimeistään pyydystämään parven ennen sen häipymistä.)

Vanhaan pesään syntyy aikanaan uusia emoja, jotka ensin katsovat kuka on vahvin ja saa jäädä henkiin. Jossain tapauksessa ensin syntynyt tuhoaa muut emokennot purkamalla ne sivusta käsin ja pistämällä kuoriutumattoman emon hengiltä.

Kolmen päivän ikäisenä emo aloittaa suunnistuslennot ja muutaman päivän päästä pariutuu useiden kuhnurien kanssa. Pariutuminen tapahtuu korkealla ilmassa yleensä noin kilometrin päässä pesältä, jossakin kuhnureiden kokoontumispaikalla, johon kuhnureita on saattanut tulla jopa 7 km:n päästä. Parin päivän päästä emo alkaa munia, eikä enää poistu pesästä ennen parveilua.

Keskikesä:

Kun pesällä ei ole parveilukuumetta, se kerää varastoon hunajaa ja siitepölyä talvivarastokseen. Mehiläiset kuivattavat ja “kypsyttävät” keräämänsä meden hunajaksi. Kypsän hunajan ne peittävät vahakennoihin vahakannella.

Mehiläiset rakentavat kennoja erittämästään vahasta tarpeen mukaan. Samoissa kennoissa kasvatetaan sikiöitä ja varastoidaan ruokaa, mutta ei toki yhtä aikaa.

Syksy:

Syksyn lähestyessä ulkoa ei löydy ruokaa enää hyvin. Tässä tilanteessa mehiläiset saattavat yrittää varastaa sitä naapuripesistä. Tästä syystä pesissä on vartijat ja mehiläiset ovat kärttyisämpiä syksyllä, kuin satoaikana. Pesät vähentävät sikiöintiä sekä kittaavat pesän koloja ja valmistautuvat huonoihin aikoihin. Kuhnurit eli koirasmehiläiset häädetään ulos ja elleivät ne suosiolla mene, ne pistetään kuoliaaksi. Sikiöinti lopetetaan lopulta kokonaan ja tiivistytään talvipalloon.

Lopuksi:

Tämä oli äärimmäisen lyhennetty kuvaus mehiläisten vuodesta. Samasta asiasta on kirjoitettu monia kirjoja ja tehty lukuisia tutkimuksia. Jos päätät alkaa harrastuksen, kannattaa mehiläisten biologiaan tutustua laajemminkin.