Kesäkuu – tunnista parvikuume

Mehiläistarhuri hoitamassa tarhaa kesällä

Kesäkuussa pitää varautua hunajan tuloon ja parveiluun.

Tilan lisäys

Keväällä lisäysten kanssa piti olla varovainen, jottei pesä jäähdy. Nyt kesällä tilaa pitää lisätä ajoissa, ettei se lopu kesken ja pesä parveile. Kun peittosikiöitä on runsaasti, väkimäärä lisääntyy nopeasti ja tilan annossa on ennakoitava. Juhannuksesta alkaa myös pääsatokausi ja hunajaa voi tulla useita kiloja päivässä. Pesässä tulee olla alkukuusta yksi osasto tyhjää, ja puolenkuun jälkeen erittäin vahvoissa pesissä jopa kaksi osastoa tyhjää tilaa hunajaa odottamassa.

Rakennuttamiskehä

Jokaiseen pesään laitetaan ensimmäisen osaston lisäyksen yhteydessä (ellei ole ollut koko talvea) rakennuttamis- eli kuhnurikehä. Se on puukehä, josta alimmainen lanka puuttuu ja siihen laitetaan pohjuke, josta on leikattu 5 cm kaistale alhaalta pois. Tähän tyhjään tilaan mehiläiset rakentavat kuhnurikennoja. Peittämisen jälkeen ne voidaan leikata kompostiin. Näin hidastetaan varroapunkin lisääntymistä tehokkaasti, sillä punkki suosii kuhnurisikiöitä. Hyvässä pesässä voidaan antaa kuhnureiden syntyä siitoskuhnureiksi ympäristöön.

Sulkuristikko

Sulkuristikon käyttö ei ole pakollista, mutta jos ristikkoa ei käytetä, sadonkorjuussa ei voi käyttää puhallinta eikä mehiläispakoa. Ammattimaisessa hoidossa sulkuristikon käyttö on yleistä, mutta ilman ristikkoa voi saada hieman enemmän hunajaa.

Sulkuristikolla rajataan emon muninta pesän alaosaan. Yleisintä on laittaa emo yhteen LS- tai kahteen F-osastoon. Emo siis etsitään ja laitetaan alas. Nyt pesän alaosaa kutsutaan sikiöosastoksi ja yläosaa hunajaosastoksi.

Seuraavat lisäykset tehdään nyt aina ristikon päälle ja edelliset hunajaosastot nousevat ylöspäin. Ylinnä on aina vanhin laatikko ja kypsin hunaja. Tyhjä tila on aina heti ristikon päällä sikiöiden yläpuolella. Ristikon alta voi joutua joskus nostamaan jonkun täyden hunajakakun ylös. Silloin siitä pitää ravistaa mehiläiset alas, ettei emo nouse vahingossa ristikon päälle.

Parveilu

Kun pesässä on runsaasti nuoria vahvoja mehiläisiä, sikiöitä ja ruokaa, mehiläiset tuntevat itsensä lisääntymään kykeneviksi ja saattavat suunnitella parveilua.

Liian ahdas ja täysi pesä, huono ilmanvaihto sekä kuumuus viimeistään laukaisevat parveilun.

Monet italialaiskannat ovat hyvin hitaita parveilemaan ja jos pesä on tullut täyteen ja sinne on ilmestynyt emokennokuppeja, joihin emo on muninut, tilanne rauhoittuu pelkällä emokennojen poistolla ja tilan lisäyksellä. Jos pesässä on kuitenkin jo parveilukuume, ei se mene ohi pelkällä tilan antamisella. Parvikuumeen merkkejä ovat peitetyt emokennot ja pesän laiskottelu. Kuhnurikehä on hyvä paikka katsoa tilannetta. Normaalisti sinne rakennetaan kuhnurikennoja, mutta parvikuumeinen pesä lopettaa senkin rakentamisen ja siinä on vain parvikennoja eli emokennoja, jotka on tehty parveilua silmällä pitäen. Parvikuumeisen pesän väki ei työskentele, koska se säästää voimia uutta pesää varten.

Varma tapa estää parven lähtö

Pesän laiskotellessa ja parvikuumeen poltellessa ainoa varma tapa estää parven lähtö on seuraava: Laitetaan sivummalle samaan tarhaan uusi pesän paikka ja pohja, jolle nostetaan parvikuumeisen pesän sikiöosasto. Siis kaikki pesän sikiöt ja emo nostetaan uudelle paikalle.

Kuumeisen pesän sikiöosaston tilalle laitetaan tyhjä osasto mielellään rakennetuilla kakuilla. Tähän osastoon otetaan pois siirretystä sikiöosastosta yksi tai muutama sikiökakku, jossa on munia ja pieniä toukkia. Emo ei saa tulla mukana ja sen varmistamiseksi kakun mehiläiset voidaan ravistaa uudella paikalla olevaan sikiöosastoon. Kaikki emokennot tuhotaan huolellisesti. Nyt vanhalla pesällä ei ole emoa, eikä emokennoja. Pesä joutuu kasvattamaan itselleen uuden emon työläissikiöstä. Tähän menee aikaa 11 päivää. Sinä aikana mehiläiset huomaavat etteivät he olekaan kaikki nuoria ja vahvoja, ja että pesään ei ole edes syntymässä uusia nuoria kavereita. Eli pesä ei ole enää jakaantumiskunnossa. Tänä aikana ilmat ja satotilannekin saattaa muuttua ja parveilu jää tekemättä. Reilu viikko syntymästään uusi emo alkaa munia ja vasta 3 viikkoa siitä alkaa syntyä uusia mehiläisiä. Eli pesä ei varmasti parveile sinä kesänä.

Uuteen paikkaan nostetusta sikiöosastosta rikotaan huolellisesti kaikki emokennot heti ja sille annetaan toinen osasto sulkuristikon päälle. Koska sillä ei ole kenttämehiläisiä, jotka lentävät kotiin vanhalle paikalle, mutta sikiöitä on runsaasti, pitää varmistaa, että pesään jää ainakin kaksi täyttä kakkua hunajaa. Tämä pesä menettää lähes kaikki mehiläiset, mutta syöjiä on runsaasti, joten se ei parveile. Näin tuli samalla uusi pesä.

On kuitenkin huomattava, että parvikennot on kaikki rikottava.  Jos menettelee kuten kirjan ohjeessa, että jättää kennot rikkomatta, voivat pahimmassa tapauksessa molemmat pesät parveilla. Sanoo nimimerkki: “kokeiltu on”.

Jaokkeet

Uusia pesiä eli jaokkeita voi tehdä kesäkuussa sitten kun on saatavissa munivia emoja. Munivalla emolla tehtynä jaoke kehittyy hyvin talvehtivaksi kunnaksi. Kesäkuun alussa tehtynä jaoke tehdään vähintään kolmella LS- tai viidellä F-sikiökakulla. Tämän lisäksi jaokkeeseen laitetaan pari-kolme ruokakakkua mehiläisineen ja uusi paritellut emo kalikassa. Viikon päästä tulee tarkistaa, että emo munii ja jaokkeella on ruokaa. Jossain vaiheessa kesää jaoke tarvitsee lisäosastonkin. Muistathan, että kakut ja mehiläiset jaokkeeseen voi tarvittaessa ottaa kahdesta tai useammastakin pesästä. Näin ei rasiteta niin paljon emäpesää.

Sadonkorjuu

Joskus saadaan alkukesän satoa sen verran, että innokas harrastaja voi saada pesistä loppukuusta muutaman kakun peitettyä hunajaa lingottavaksi. Useimmiten kuitenkin sadonkorjuulle päästään heinä- ja elokuussa.

Ruokatilanne

Ja jottei totuus unohtuisi, niin joskus on ollut kesäkuun alussa huonoja ilmoja viikkokaupalla, ja juuri ennen juhannustakin on ollut pesiä nälkäkuoleman partaalla tai jopa kuollut nälkään. Lohtuna voi mainita, että tällaisina vuosina on tullut yleensä huippuhyvä hunajasato. Lisäksi ruuan vähyys lopettaa sikiöinnin ja pesän kehitys hidastuu ja satotaso tätä kautta laskee.