Mehiläisten talveuttaminen
Talveuttamiseen vaikuttavia tekijöitä:
- Riittävän vahva yhteiskunta.
- Ajoissa suoritettu ruokinta.
- Onnistunut punkin torjunta.
- Pesässä tulee olla paritellut muniva emo.
- Pesän rakenteet ovat sellaiset, että pesä pysyy kuivana, eikä ilmanvaihto tukkeudu.
Pesän vahvuus:
Yleensä heinäkuun 20. päivä munituista munista alkaen syntyy mehiläisiä, jotka elävät kevääseen asti. On tärkeää, ettei näitä sikiöitä jaeta jaokkeisiin, tai muusta syystä poisteta pesästä.
Ruokinnan alkaessa pesän tulisi olla aivan pursuten täynnä mehiläisiä. Niiden määrä laskee rajusti syksyn aikana. Ruokinnan aikana on hyvä merkki, jos mehiläisiä on edes hieman etuseinällä. Peittämättömän märän sokerin päällä ei voi olla niin tiheästi mehiläisiä kuin peittämisen jälkeen.
Jos pesä ei miehitä osastoa aivan täyteen, se ei välttämättä saa kaikkea ruokaa kuivattua ja peitettyä.
Pieni pesä talvehtiikin paremmin, jos siltä otetaan liiat kakut pois ja pesätila supistetaan mehiläismäärälle ahtaaksi ja ruokitaan vastaavasti vähemmän.
Ajoissa suoritettu ruokinta:
Syksyn kylmetessä ruuan vastaanotto hidastuu ja pienillä pesillä se estyy kokonaan. Lisäksi veden haihdutus ja kennojen peittäminen vahakannella on työtä, joka kuluttaa mehiläisiä. On hyvä, jos sen työn tekevät kesämehiläiset, jotka muutenkin kuolevat syksyllä.
Mehiläisten täytyy ehtiä kuivattamaan ja peittämään kaikki ruokavarat. Peittämätön ruoka kerää talvella kosteutta ja pyrkii ulos kennoista.
Ruokinnan voi aloittaa elokuun alussa ja se tulisi saada päätökseen viimeistään syyskuun puoliväliin mennessä.
Pesän rakenteet:
Pohja.
Tärkeintä on, ettei pesä jäädy alhaalta umpeen. Eli jos käytössä on perinteiset puupohjat tai vastaava styroksista, pitää lentoaukon olla vähintään 3 cm korkea. Matalammalla aukolla kuolleet mehiläiset ja kondenssivesi tukkivat aukkoa liikaa.
Verkkopohjassa voi olla matala lentoaukko, koska pohjan verkko varmistaa ilmanvaihdon. lisäksi verkkopohjan malli ja verkko pitävät lentoaukon vapaana jään muodostuksesta.
Pääli rakenne:
Verkkopohjan kanssa käytetään yleisesti pesän päällä täysin tiivistä muovikalvoa ja styroks kattoa. Tällöin katon pitäisi olla lämpimin paikka ja kosteuden pitäisi tiivistyä seinille ja valua sieltä pohjan verkosta ulos. Juhan havaintojen mukaan kuitenkin olisi vielä parempi jos päällä on pelkkä styroks katto. Siihen tiivistyy vähemmän pisaroita, kuin muoviin, joka on katon alla.
Perinteinen tapa puupohjilla on ollut laittaa pesän päälle esim 10 cm reiällä varustettu huokolevy ja sen päälle säkkikangas tai muoviverkko ja sitten 5 cm vaahtomuovia. Tällöin on ajatuksena, että ilmaa pääsee vaihtumaan painovoimaisesti vaahtomuovin läpi ja kosteus häipyy sitä kautta. Vesikatossa tulee tietenkin tällöin olla tuuletus. Tämä ei kuitenkaan kovilla pakkasilla toimi, vaan kastepiste syntyy superloniin ja kastelee sen. Se saattaa jopa jäätyä lopulta umpeen, jolloin ilmanvaihto lakkaa kokonaan. Tästä syystä osa hoitajista on todennut ylälentoaukot hyväksi, eli pesän yläreunassa on pieni 1 x 5 cm lentoaukko. Tässä siis paikataan virhettä toisella. Superlonien kanssa pelaaminen onkin vähän vanha jäänne ja turha sellainen.
Mesimestareilla heitettiin kaksikymmentä vuotta sitten turhat superlonit pois ja laitettiin pesien päälle puhtaita ehjiä huokolevyjä 3 kpl(ilman reikää). Näistä ei pääse suoranainen ilmavirta läpi, jolloin pesä on lämmin. Kosteus kuitenkin siirtyy ja läpäisee huokolevyn ilman kastepistettä. Rakenteet pysyvät kuivina ja pesä lämpimänä. Huokolevy ei saa olla norjalaista Hunttonia, jossa on tervapaperi kerros. Se ei läpäise riittävästi kosteutta vaan kastuu paperin alta.
Mesimestareilla kaikissa pesissä oli huokolevyjä pesän päällä ja niiden päällä 1 cm puurimat ennen styroks kattoa, näin pesät olivat kuivimmat. Kuitenkin styroks sellaisenaan tai muovin kanssa, on kelvollinen tapa. Tärkeintä on lentoaukon korkeus tai verkollinen pohja.
Mesimestarilla oli käytössä Honey Paw- lämpöpohjia ja kääntöpohjia.
Osastot:
Ei ole suurta merkitystä talvehtimiseen, minkälaiset laatikot pesissä on. Katto ja pohja ratkaisevat.